torstai 30. heinäkuuta 2015

Ruusulappuja

Yksi yö löysin JOSTAIN ohjeen tälläisiin ruusuihin...siis noin suunnilleen. En ihan väsyneenä ymmärtänyt täysin ohjetta, mutta jatkoin vaan virkkausta. Se oli mallipiirros, josta katsoin, mutta siinä ei ollut merkitty kierrosten vaihtumis kohtaa tms. Seuraavanä päivänä en sitten enää edes ohjetta löytänyt, kun en ollut laittanut minnekkään muistiin, millä sivustolla se oli. No, pari kohtaa oli itselle alkuperäisestä ohjeesta epäselvää...ja reuna tuli aavistuksen kupsukses, ja jotain muutakin oli tehty vaikeemmin, niin tein sit loput sinnepäin, mut helpommin. Alkupeäistä ohjettä koitin väsynein silmin alkujaan toiseen noista v.pun ruusuista...se oli öinen kokeilu noista, jossa on viimeisen kierroksen reikien vieressa 2pp samassa silmukassa....jatkossa en tehnyt niin. Sit kirjoitin vaan itselle hyvin epämääräisen ohjeen näihin palasiin...(omaan kalenteriin)....niin että itse ymmärän ohjeen, kun samalla saa katsoa tilkkua. :D Mut joo...kai näistä erivärisistä palasistakin joskus voi joitain tehdä. "Lehtiin" tullut vihreä kyllä loppu...mut jotenkin mulla on sellanen tunne, että olen jonkun jämäkerän sitä nähnyt jossain...toivottavasti oon oikeassa ja löydän sen. :D
Kais mä voisin kirjoittaa, mitä kalenterissa lukee, vaikka se jos mikä on epämääräistä.
1.  6ktj (renkaaksi)
2.  2p ja 2ktj vuorotellen. (yhteensä 6 rykelmää)
3. 4ktj:n kaaria (aina ketjusilmukoihin,,,,hypitään siis pylväiden yli)
4. 6p ja 1ks. (ks:t tulee edellisen kierroksen ks:n päälle)
5. 7ktj ja 1ks (taas ks edellisen kierroksen ks:n)
6, 4p, 1ktj, 4p, 1ks. (eli kahdeksan pylvään kaarin ja niiden keskellä on 1ktj. kaaren molemmin puolin sit ne kiinteet silmukat) Tämä siis tuon kukan viimeinen kierros ja sit tulee lehdet.
7. 3pp(pitkä pylväs, eli 2 langankiertoa, mut jätetään viimenen veto vetämättä...se tehdään vasta, kun on 3pp:tä). Sit tulee 3 ktj ja taas tuollanen 3pp, joka kärjestä kiinni. sit 3ktj ja ks ja 3ktj ja taas toi 3:n pp:n ryhmä. Kylläpäs mä kirjoitan tänne paljon tarkemmin. :)
8. 1p 1 ktj kokoajan. (2:n lehdykän väliseen kaareen tulee 5 pylvästä kaiken kaikkiaan ja niiden 3ktj:n kaareen 2p:stä.)
9.Virkkasin pylvään pylvääseen ja väliin tein yhden ktj:n. Poikkeuksena kulmat, jolloin edelliskierroksen 5:n p:n kaaressa tein pylväät kahteen ekaan väliin ja keskimmäisen pylvään molemmin puolin, mutta siihen keskimmäisen pylvään kohdalle tuli 3ktj, elikkä suomeksi noihin kulmiin...toi selviää kuvasta parhaiten...mut siis tosi helppo malli...mä vaan sain kirjooitettua sen tosi hankalasti, Kalerterissani ei lue edes noita kaaressa olevia tekstejä,,,on pelkästään ktj:t, p:t, pp:t ja ks:t....et tiedän montako mitäkin. Kaikki muu näkyy helposti kuvasta. Nyt olis vaan kiva löytää alkuperäinen ohje, että kuinka paljon onnistuin ohjetta loppupeleissa muuttamaan. Ei nyt varmaan kauheita eroja, kun kyllähän noi nyt näyttää suunnilleen samoilta kaikki, vaikka toi 1 v.ruusuinen pala onkin hiukan erilainen. Mut olis alkuperäiseen ohjeeseen kiva verrata....sit virkein silmin. Nyt taas kello nin paljon, että lähden kiireellä nukkumaan. :D

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Kännykkäpussukka

Kun tuota puuvillalankaa kerta on, niin virkkasin kännykälle pussukan kaksinkertaisesta langasta, eli puna-oranssi. Harmi, kun sitä ei nää kunnolla kuvasta. Ruusu on sit ihan yksivärinen oranssi. Kännykkäpussukka on napilla kiinni, joka on tuon vihreän lehden alla,

Kukkasia

Kummasti näitä kukkasia tulee lisää, kun on noita epämääräisiä lankoja. Nyt tein vähän isompia kukkasia, kun tein kahdella värillä..tai siis samalla ohjeella kuin ennenkin, mutta tuli isompia, kun oli pasumpaa lankaa, kun oli lanka kaksinkertaisena. Ihan kivoja noi monivärisetkin. Pienet ruusut on yksinkertaisella langalla..

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Sekalaisia käsitöitä



Puro batik langasta sukat...ja kyllä pisti vihaks, kun langassa oli solmu ja nuo alun lilat tuli sit tuplana toiseen sukkaan. Pistää vihaks tälläset yllärit langoissa...kuitenkin langasta maksettu saman verran, kun virheettömästä. Jos langassa pitää olla solmu, niin vois se nyt edes jatkua väriltään samasta kohtaa. Murrr! Sit tein hanko langasta eko-liinoja...hienompi nimitys tiskirätille. :) Tein tuollasia mukavan reiluja ja ihan vaan helmineuleelle, jonka sit lopuksi kiersin virkkuukoukulla ja kiinteillä silmukoilla. Ja lopuksi taas vähän kukkasia lisää.

torstai 23. heinäkuuta 2015

Neliötakki


Aloin tekemään tyttärelle olohuoneeseen tyynyn päällistä sinisestä purobatik langasta, mutta tuumasin kesken virkkauksen, etten mä mitään tyynynpäällistä tästä halua, että tämähän on mukavan pehmeää lankaa virkata....et vois tehdä jotain isompaa vaikka. No erehdyin ääneen sanomaan, että teen joko neliötakin tai torkkupeiton ja tytär jo siinä vaiheessa, että kiitos, hän saa neliötakin. Ja kun myöhemmin asiaa mietin, niin tyttö vaan, et ei miään peittoo, et se oli sovittu jo, et hän saa neliötakin...okkei, niinkai sitten. :) Ei se mun värinen oliskaan ollut. Tässä tytär sit poseeraa uuden takkinsa kans. Takki siis virkattu ihan mummon neliönä, vai mikä isoäidin neliö se on. Sit vaan alhaalta ja ylhäältä kiinni niin, että käsille jää paikat. Ihanan lämmin, sen verran itsekki tuota kokeilin. No ei harmita yhtään, kun meni tytölle...värinä kun sinistä ja lilaa, jotka ei ole minun värejä. Aika paljon on tullut tyttärelle virkattua/kudottua, mutta kun tiedän tämän nuoremman tyttäreni tykkäävän äidin tekemistä jutuista. Musta matto aikasemmin kyl meni vanhimmalle tyttärelle. Jaahas...mitähän sitten seuraavaksi?!? ;D Eiks se vähän niin ole, että aina joku käsityö tarvis olla tekeillä tai vähintäänkin suunnitelmissa. Ai niin...punnitsin tän neliötakin, niin painoa oli n.650g.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Virkattuja ruusuja

Hiukan lisää kukkasia. Pitää varmaan ottaa joku "järkevä" käsityö työn alle, etten huku näihin ruusukkeisiin. Näitä on vaan niin kivajanopee virkata. Eikä tarvi tuijotella ohjeita.

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Mukinalusia

Yön pimeinä hetkinä väänsin nää mukinaluset huovasta BS:lla. Oli tarkoitus saada heitellä näitä...älkää edes kysykö miksi,mut ei nää oikein lennä...liian kevyitä. Ei edes oikein mun värisiä, mut kai mä jotain näille keksin. Yks meni kiireessä vähän liian reunaan...mut olkoot....tekevälle sattuu. Kauniitahan noi on, JOS tykkää turkoosista. Ei tää nyt ihan kauheen paha väri oo, mutta parempi olis ollut joulun punainen, jota mietin...se olis ollut jouluna kiva...mut koskas turkoosia käytät?!? O_O No, kai näihin vois tottua...tai sit tytär pelastaa mut jälleen ja vie nää. :)

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Virkattuja kukkia

Näihin tulee himo...ihanaa virkattavaa...ja nopeita ja kauniita kukkasia...siis noi ruusut, ei toi ihme-kukka, jonka omasta päästä keksin. Näissä ruusuissa 74ktj, jonka päälle tulee puolipylväät ja sitten 3:n ketjusilmukan kaaria...aina kolmanteen puolivylvääseen edellisestä kaaresta. Sit jaetaan kaaret ikäänkuin 3:n osaan, Eka osan kaariin, elikkäs 8:n tulee 1 ks, 1 puolipylväs, 3pp, 1 puolipylväs ja 1 ks. Toiseen osaan puolipylväs, 5pp ja puolipylväs ja viimeiseen osioon 1 puolipylväs, 7pp ja 1 puolipylväs. Sit vaan kääritään rullalle ja ommellaan alta kiinni. Todella helppoa ja nopsaa. Jos nyt tulee muutama kaari liikaa tai liian vähän, niin ei haittaa...suunnilleen kolmaan osaan kun vaan jakaa noi. Itseasiassa itsellekki olen saanutaina yhden liikaa...paitsi siihen mikä meni hattuun. varmuuden vuoksi kun oon laittanut liikaa. Mut se ei tosiaan ole niin tarkkaa. Itse oon tuota viimeistä osioo sit tehnyt sen ylimääräisen kaaren.

torstai 16. heinäkuuta 2015

Hellehattuja



Teinpäs pari hellehattua....hatun aloitin 6:lla ketjusilmukalla, jonka suljin piilosilmukalla renkaaksi.
Sit 3ktj+13p=14p
Sit tein kierroksen niin,että pylvääseen tulee aina 2 pylvästä yhteen silmukkaan..
Seuraavalla kierroksella 1pp ja 2 yhteen silmukkaan lisäys ja taas pylväs ja taas lisäys.
Sit tein pari silmukkaa ja lisäys...seuraavalla kierroksella 3silmukkaa ja lisäys...tätä jatkoin siihen asti,että tuli 7silmukkaa ja lisäys,jonka jälkeen tein ihan vaan pylväs pylvääseen 4krs. ja sit taas lisäsin...ei kyl olis tarvinnut...ihan olis riittänyt pienempi koko...mut eipä kinnaa. Sit taas ihan suoraa hetken. Nauhaosuuden teinkiinteilläsilmukoilla....ja siihen mihin lopetin hatussa lisäyksen,niin siitä jatkoin lieriosuudessa...eli siis aina väliin tulevia silmukoita tuli 1 enemmän ennen lisäystä. Tuon kiinteen silmukan reunan sit vaan säädin,miltä tuntui.
KUKKA: 74s. Tee jokaiseen silmukkaan puolipylväs. sit 3ktj ja ks 3:n silmukkaan, sit taas 3ktj ja taas 3 silmukan päähän kiinteäsilmukka jne..Kaaria tulee yhteensä 24. Ensimmäiseen 8:n kaareen tehdään pylväskaaret näin: 1ks, 1puolipylväs, 3pp, 1puolipylväs ja 1ks.
Seuraavaan 8:n kaaren näin: puolipylväs, 5pp, 1puolipylväs.
Viimeiseen osioon 1puolipylväs, 7pp, 1puolipylväs..
Sit vaan kierritetään rullalle ja ommellaan alhaalta kiinni...tosi helppoa. Ensimmäinen kukkani tuossa siis. Lankahelvetin sivulla tosi hyvä ohje tuohon kukkaan oikein kuvien kanssa.  http://www.lankahelvetti.net/2014/10/virkatun-ruusun-ohje.html

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Pannunalunen

Niinpä niin...yritän tässä lepuutella sormia...että voisin alkaa virkkaamaan sit joskus puuvillatrikoista mattoa, mutta koska toi musta puuvillatrikookude tuossavieressä ajeli, niin teinpäs tyttärelle pannunalusenkin, kun matto kerta meni hänen pieneen keittiöön...ja kun oon aikasemmin virkannut hälle tiskirätin...siis eko-siivousliinan,niinkun joku fiksummin on sanonut. :D Tulee kivan yhtenäistä....sellanen pieni mustaa tekstiilisarja. Tytär kun muutenkin tykkää mustasta sisustuksessa. :)

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Juhannusruusu-matto

Hiukan meinas lopussa mennä usko tämän maton kanssa...ei mallin takia, eikä muun sellasen, mutta kädestä alkoi loppumaan voima ihan totaalisesti ja peukun niveleen alko sattumaan. Aika monta mattoa kuitenkin tässäkuussa tehty...tämä neljäs. Ja se eka oli myös elämäni eka matto, eli tottumaton maton virkkaaja olen. Mut suomalaisessa sisulla ja hampaat irvessä, niin johan sain valmiiksi., :D Virkkasin puuvillatrikoo-kuteesta ja 6:n koukulla, kun ei mulla ole kuin 6 ja 9 koukut. Ja tää oli noista puuvillatrikoistani ohuinta. Ohjeen mulaan Lilli-ontelokuteesta 8:n koukulla matosta tulee 105cm. Mulla tuli ohuesta puuvillatrikoosta 6:lla 87cm. Ihan kivan kokoinen vessaan,,,,en tosin tiedä, riittääkö tytön vessaan näin pieni,mutta jos ei, niin matto jää itselle. Tykkään kovasti tästäkin mallista.

torstai 9. heinäkuuta 2015

Pannunalunen

Kun kerrankin sait ostettua kallista mini-ontelokudetta, niin pitäähän se käyttää viimeiseen asti pois...eli tässä on pannunalunen, jota kaipasinkin ja harmittelin, kun vihreestä eko-ontelokuteesta ei sitä varten kudetta jäänyt....mut nytpä jäi ja ihan sopiva tuli. <3 Varmasti menee arkikäyttöön. :) On mini-ontelokudekki niin paksua, että luotan siihen. Kyl mä joskus vielä paksummastakin teen, mutta en tähän hätään. Oikeesti koko 5x1kg:n vyyhteistä jäi kudetta 0.5m. Ja se jäi siksi, että kuteen vaihto oli ekassa matossa helpompi tehdä sellasessa kohdassa, että jäi tuo puoli metriä...MUTTA...aattelin, että se menee jossain vaiheessa pariksi rusetiksi tai jonkun purnukan ympäri ja siihen rusetti. Kyl se menee hyötykäyttöön sekin. :) Viininpunainen on mun lemppariväri...vihreen lisäks. :D

Pikkumatto

Melkein asterimatto. Siis kaikki alkoi siitä,että ostin 5kg mini-ontelokudetta....josta virkkasin jo 2 mattoa...ja sit aattelin tehdä vielä vessaan pienen maton, taikka sit koiralle. No, tytär varas yhden mallin omaan vessaan, joten en halunnut samaa....kun on kiva kokeilla eri malleja. Siispä päädyin asteriin, luottaen,että siitä tulee paljon ohjetta pienempi,koska kude ei ollut esteri ontelokudetta vaan tosiaan mini-ontelokudetta. No niinhän siinä kävi,että virkatessa huomasin,että nyt tulee liian iso matto...mutta jatkoin silti, koska halusin nähdä millanen malli tuo asteri on. No, seuraavaksi olisi loppunut viimeisellä kierroksella kude, jolloin purin toisiksi viimeisenkin kierroksen ja virkkasin tilalle 2 kierrosta kiinteitä silmukoita. 93cm tuli halkasijaltaan tästä matosta,että aika iso pieneen vessaan...ehkä sit koiralle. Kudetta meni...arvioisin,että vajaa 1,5kg. Jäi kaunis pitsireunus saamatta, mutta toisaalta koiralla, taikka vessassa yli isona mattona tuollanen jämäkämpi reuna voikin olla parempi...kauniimpi se ei kylläkään ole,mutta ei voi mitään. Eiköhän tää asiansa aja, menee nyt sit kumpaan käyttöön tahansa. Ihan kiva malli....mutta joo....alkuperäisellä ohjeella olis tullut paljon kauniimpi reunus...mut tällä mennään.

Aada-matto

Teinpäs elämäni toisen maton sitten edelleen mini-ontelo kuteella. Ohje on alunperin esteri ontelokuteelle ja koko 170cm ja menikki 4,7kg. Mini-ontelokuteesta matosta tuli 141cm ja koska puntaria ei ole, niin sanon karkeasti, että reilu 2kg meni kudetta. Tästä tuli aikas kivan iso jopa mini-ontelokuteella ja mallistakin tykkään. Ohjeesta en kunnolla nähnyt edes mallia, ettäihan vaan lähdin kokeilemaan, mut tykkään kovasti.

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Tulppaani matto

Siinä se nyt on, elämäni ensimmäinen virkattu matto. Ohjeessa oli, että 140cm esteri ontelokuteella, mutta mulla matto on vain 113cm, kun en oo sitä vielä ainakaan venytelly/höyrytellyt. Itse tein siis maton mini-ontelokuteesta ja 6:n koukulla. Kudetta meni ehkä n.1,5kg. Tosi kiva. <3 Maton malli on lankavan tulppaani matto. Oon kyl tosi tyytyväinen...vaikka ylimääräistä kudetta jäi melkoisesti. En ihan ensikertalaisena osannut arvioida kuteen menekkiä. :D No, saanpa kokeilla jotakin muutakin mallia ja mä tykkään viininpunaisesta. Tänään tosin kun virkkasin mattoa ulkona....hups, kesän kuumin päivä ja minä ensikertaa kunnolla pihalla muutaman tunnin heti kerralla ja tietenkin auringossa, niin nyt on iho liki saman värinen kuin matto.